Luo omaa musiikkia maailmanluokan soundeilla kotona Kotistudion Tuotantokurssin avulla!
Kuulostaako tutulta?
Oletko aina haaveillut oman musiikin luomisesta kotona, mutta et saa kappaleita kuulostamaan siltä kuin haluaisit? Lopputulos kuulostaa enemmän muoviselta demolta kuin valmiilta julkaisukelpoiselta kappaleelta. Koitat opetella tekniikoita ja työtapoja ilmaisten videoiden avulla YouTubesta. Ostat uusia soittimia, laitteita ja ohjelmia parempien tuloksien toivossa. Käytät arvokasta aikaasi kappaleiden äänittämiseen ja miksaamiseen, mutta tulokset eivät miellytä. Tuntuu kuin olisit umpikujassa. Kaikki se innostus, joka sinulla oli aloittaessasi, muuttuu hitaasti epävarmuudeksi ja epäilyksi omista taidoistasi.
Päädyt säilyttämään tuotoksiasi kovalevyn uumenissa tai maksat studiolle äänittämisestä, miksaamisesta ja masteroinnista – etkä välttämättä sittenkään ole lopputulokseen tyytyväinen. Sinulla on palo työstää omaa musiikkia paljon tarkemmin ja käyttää siihen enemmän aikaa ja energiaa kuin studiothinnat antavat myöten. Kumpa vain voisit tehdä kaiken alusta loppuun kotona kaikessa rauhassa – vieläpä niin, että laatu miellyttäisi.
Haluatko tuottaa ammattitason musiikkia suoraan kotonasi?
Kotistudion Tuotantokurssi kuljettaa sinut musiikkituotannon maailman uumeniin. Tämä kurssi on sinulle, jos haluat oppia äänittämisen, tuottamisen, miksaamisen ja masteroinnin taidot omassa kotistudiossasi. Ei tarvetta kalliille studiotiloille tai monimutkaisille laitteille. Tietokone, ulkoinen äänikortti, instrumentti ja mikrofoni riittävät vallan mainiosti.
Hyppää mukaan tuottamaan kappale alusta loppuun kanssani. Näet koko prosessin aina instrumenttien ja laulun äänittämisestä miksaukseen ja masterointiin. Kappale rakentuu silmiesi edessä tarjoten lukemattomia ahaa-elämyksiä ja oivalluksia. Samat lainalaisuudet pätevät vaikka tavoitteesi olisi tehdä ihan erilaista musiikkia. Nappaa parhaat tuotantotekniikat mukaan omiin projekteihisi ja nosta musiikkisi taso täysin uudelle tasolle.
Kurssin aikana opit mm.
- Mitä kokonaisvaltainen tuotanto pitää sisällään
- Miten saada midi-rumpuihin realistisuutta ja eloa unohtamatta voimaa ja iskevyyttä
- Miten äänittää raitoja jotka kuulostavat jo miksaamattomana valmiilta kappaleelta
- Miten yhdistellä elementtejä, kuten erilaisia kitara- ja lauluosuuksia tukemaan kokonaisuutta
- Miten pitää projekti siistinä ja säästää prosessointitehoa äänittäessä
- Opi äänittämään ammattimaisia lauluraitoja, vaikka et olisi maailmanluokan laulaja
- Miten lähestyä screamien äänittämistä
- Miten sovittaa lauluja mielenkiinnon ylläpitämiseksi
- Kuinka maustaa kappaletta virtuaali-instrumenteilla, kuten erilaisilla syntikoilla ja perkussioilla
- Miten luot erikoisefektejä, kuten liikkuvia filttereitä ja nousevia tehoste-efektejä
- Miten viet miksauksella biisin suosikkikappaleittesi kanssa samalle viivalle
- Kuinka paljastaa masteroinnissa miksausvaiheessa mahdollisesti ohi menneet yleissoundin ongelmat ja korjata ne, jotta kappale kestää vertailua missä tahansa kuunneltuna
Tässä vain murto-osa asioista, joita kurssilla opit. Lisäksi saat lukuisia käytännön vinkkejä ja huomioita pitkin tuotantoprosessia, joilla vältät yleisimmät sudenkuopat ja viet projektisi taatusti seuraavalle tasolle.
Kuuntele tuotettava kappale
Kurssilla tuotettava kappale on allekirjoittaneen tuotantoa: In Heartbeats – Paralyzed. Kyseinen kappale rakennetaan silmiesi edessä aina ensisävelistä viimeiseen silaukseen asti. Kuuntele kappale ja katso sen lyriikkavideo tästä alta.
Aloita Kotistudion Tutotantokurssi jo tänään.
Pro
-
Kotistudion Tuotantokurssi
-
Kaikki Tulevat Päivitykset
-
Lyriikkavideot-Minikurssi (Bonus)
Total
-
Kotistudion Tuotantokurssi
-
Kaikki Tulevat Päivitykset
-
Lyriikkavideot-Minikurssi (Bonus)
-
Tunnin Henkilökohtainen Videovalmennus
-
Kirjallinen Tuotanto- ja Miksausarvio
Huom. Itse kurssisivu on suomeksi, mutta ostoskori ja maksusivu toistaiseksi vielä englanniksi.
Tästä saat katsottua selkeät suomenkieliset ohjeet.
Bonus (Pro & Total)
Pro- ja Total -paketit sisältävät Lyriikkavideot-Minikurssin, joka täydentää kotistudiotuotannon repertuaarin kokonaiseksi.
Uutta musiikkia on tarjolla enemmän kuin koskaan ja samanaikaisesti standardit ovat kovemmat kuin ikinä ennen. Tästä syystä artistilla ja/tai bändillä tulisi olla kokonaisvaltainen tuotantoprosessi hallussa.
Laadukas video tukee singlen julkaisua parhaalla mahdollisella tavalla. Musiikkiasi seuraavan ihmisen on paljon mukavampi fiilistellä biisiä ja sen sanoja näyttävän lyriikkavideon tahdissa, kuin vaikkapa pelkkää kappaleen kantta katsellen. Tällainen video kiinnittää myös uuden fanikunnan huomion sosiaalisessa mediassa paljon paremmin. Musiikkiin on helpompi päästä sisään räväkän lyriikkavideon avulla.
Kotistudion Tuotantokurssin Pro ja Total -pakettien mukana saat lyriikkavideoiden tekemiseen suunnatun minikurssin. Tällä bonuskurssilla opit kuinka tehdä ilmaiseksi näyttäviä lyriikkavideoita omiin kappaleisiin. Kurssilla keskitytään ilmaisen ohjelman käyttämiseen ja sen työkalujen hyödyntämiseen. Latauslinkin ohjelmaan saat kurssin mukana.
Ohjelma toimii sekä Windows- että mac-ympäristössä.
Opit lyriikoiden monipuolisen muokkaamisen ohella mm. miten hyödynnetään ilmaisia videoita lyriikkavideoiden taustana sekä kolme tapaa luoda niihin omaleimaisuutta ja mielenkiintoa. Tämän lisäksi pääset sukeltamaan ylläolevan Paralyzed-lyriikkavideon projektiin, joka käydään yksityiskohtaisesti läpi. Näet kuinka oppimiasi tekniikoita on hyödynnetty siinä.
Tämän kurssin jälkeen osaat hyödyntää monipuolisesti ilmaisen videoeditorin työkaluja ja luoda sillä näyttäviä videoita.
(Arvo 199€)
Mikä tekee tästä kurssista niin hyödyllisen?
Kaikki opetusmateriaali on luotu käytäntö edellä – teoriapläjäyksiä et tältä kurssilta löydä. Pääset mukaan katsomaan miten kappaleen tuottaminen käytännössä tapahtuu. Näet koko prosessin alusta loppuun aina äänityksestä virtuaali-instrumenttien hyödyntämiseen, miksaukseen ja masterointiin.
Paras tapa oppia on katsoa miten sellainen tyyppi tekee, joka on jo siellä minne itse haluat päästä. On hieman nurinkurista ja jopa järjen vastaista käyttää soittamiseen ja musiikin tekemiseen niin paljon rahaa soittimien, laitteiden ja ohjelmien muodossa – ellei samaan aikaan ole valmis panostamaan omaan kehitykseen ja tietotaitoon lainkaan. Eikö totta? Yksikään uusi soitin, laite tai ohjelma ei kehitä sinua eikä muuta kappaleitasi radikaalisti paremmaksi.
Kotistudion Tuotantokurssi vie tietotaitojasi harppauksin eteenpäin yhden mikrofonin hinnalla. Kurssimateriaali (ja tulevat päivitykset) ovat käytössäsi koko loppuelämän, jotta voit palata aina tarkistamaan asioita tarpeen tullen.
Kuvittele kuinka paljon kurssi nopeuttaa ja helpottaa elämääsi. Kurssimateriaalin jälkeen olet entistä motivoituneempi ja ennen kaikkea varmempi luomaan uutta. Heti ensimmäinen projektisi kurssin läpikäymisen jälkeen on valovuosia edellä aikaisempia.
…tai voit jatkaa itseksesi samaan tapaan kuin tähänkin asti. Edistyminen on hidasta. Pikkuhiljaa motivaatio musiikin tekemiseen hiipuu, kun tulokset eivät parane, etkä tiedä mistä homma kiikastaa. Arvokas vapaa-aika rakkaan harrastuksen parissa kuihtuu YouTuben katseluun ja turhautumiseen.
Tee unelmistasi totta ja luo maailmanluokan soundia omassa kotistudiossasi! Olet kirjaimellisesti parin klikkauksen päässä kurssialustalta. Lämpimästi tervetuloa!
60 päivän
"ei kysymyksiä"
100% rahat takaisin takuu.
Mikäli toteat, ettei Kotistudion Tuotantokurssi auttanut sinua, tarjoan 60 päivän rahat takaisin takuun.
Ei kysymyksiä, ei häslinkiä – 100% rahat takaisin.
Liity kurssille kaikessa rauhassa. Katso kurssivideoita ja hyödynnä oppeja niin kuin parhaaksi näet. Mikäli et saa parempia tuloksia ensimmäiseen 60 päivään, en ansaitse rahojasi.
Lähetä yksinkertaisesti sähköpostia osoitteeseen jp(at)kotistudiokoutsi.fi 60 päivän kuluessa ostotapahtumasta, niin hyvitän koko summan saman tien.
Mitään ei jää hampaankoloon – ei muistella pahalla.
Jos kurssi ei toimi, et maksa siitä. Se on niin yksinkertaista.